Miten Lara Croft sai alkunsa? Toby Gard esitti ideansa naissankarittaresta pomoilleen Core Designillä. Kaikista idea tuntui hassulta ja oudolta, mutta riski otettiin ja peli päätettiin tehdä. Toby Gard oli Laran pääsuunnittelija ja muut Core Designillä loivat itse pelin. Ensin päähenkilön nimeksi ajateltiin Lauraa, mutta se kuulosti tylsältä ja olisi ehkä vaikeasti lausuttava amerikkalaisille. Sukunimeksi taas ajateltiin Cruisea, Cruzia tai jopa Bondia. Sukunimet eivät kuitenkaan sopineet elegantille toimintasankarille. Vihdoin he keksivät täydellisen nimen: Lara Croft.

Sitten ulkonäkö. Ensi suunnitelmana oli, että Larasta tehtäisiin kovisnainen, joka olisi hieman raggarityylinen, pesislätsä päässä ja suuret aseet lanteilla. Ideasta, onneksi, luovuttiin. Lara oli aluksi blondi, mutta Toby Gard oli sitä mieltä, että Laran on ehdottomasti oltava brunetti. Lara oli aluksi myös lyhythiuksinen, mutta sitten keksittiin laittaa hänelle pitkä, liehuva letti. Huiman suosion saavuttanut naissankari on tunnettu ympärillä maailmaa ja toimii inspiraationa monille arkeologiksi opiskeleville.

Olen kerännyt Atlantikseen hieman tietoa Laraa esittävistä malleista, jotka siis poseeraavat Larana tilaisuuksissa, mainoksissa ja valokuvissa. Useimmiten malli vaihtuu jokaiseen peliin, poikkeuksena Rhona Mitra (TR1 & TR2) ja Karima Adebibe (TR7 & Anniversary). Lisäksi olen kirjoittanut artikkeleita Larasta, hänen tyylistään ja menneisyydestään, sekä biografiaa & muuta faktaa.