ARVOSTELU


Se aito ja alkuperäinen, kaiken suosion sydän ja yhä ehkäpä rakastetuin Tomb Raider. Kyseessä on siis tietenkin Tomb Raider 1 : Starring Lara Croft -nimellä kulkeva seikkailu, joka avasi ovet 3D grafiikalle ja komplekseille ympäristöille. Peli joka inspiroi monia muita pelintekijöitä ja päähenkilö, josta on noussut kulttisankari. Niin, Tomb Raider 1 -pelin mahtia ei voi kiistää ja silti se viehättää yli kymmenen vuoden teknologianousun jälkeen.

Tomb Raider 1 on siis aikansa ensimmäisiä 3D -pelejä ja vielä sellainen, jonka pääosassa on tahtoa, voimaa, seksikkyyttä ja särmää uhkuva nainen. Peli sai jo ennakkoon huiman kiinnostuksen aikaan ja julkaisun jälkeen sitä myytiin vinhaa vauhtia. Peli sai “Vuoden peli” -tittelin ja sen vetovoimaa päivitellään vielä tänäkin päivänä. Mistä sitten on oikein kyse?

Peli kertoo seikkailijasta nimeltä Lara Croft, joka saa työtehtäväkseen etsiä muinaisen Scionin kolme osaa. Scionit ovat avain kadonneen Atlantiksen pyramidiin ja huhut kertovat niiden pitävän sisällään suurempia voimia, kuin Luojalla. Pahaa-aavistamaton Lara lähtee vuoden seikkailulle, josta kehkeytyykin selviytymistaistelu, niin itsensä kuin koko maailman puolesta.

Ohjausta ja grafiikkaa Vuoden 1996 grafiikkakehitystä katsoen, Tomb Raider 1 on grafiikaltaan henkeäsalpaava. Ympäristöt ovat valtavia ja yksityiskohtaisia, vihollisilla on sen ajan teknologian erinomainen tekoäly, musiikit kauniita ja kaikki pelaa. Tomb Raider 1 tarjosi - ja tarjoaa -vaativammallekin pelaajalle unohtumattoman kokemuksen arkeologian ja seikkailun maailmaan. Kenttien valaistus on upeaa ja tunnelmallista, Laran askeleet kumahtelevat hiljaisuudessa vuosisatoja - ja tuhansia vuosia vanhoissa haudoissa ja temppeleissä. Graafisia puutteitakin on, esimerkiksi Laran lettiä ei pystytty ohjelmoimaan itse peliin.

Ohjaus on helppoa ja sulavaa, kun mietitään vuoden 1996 teknologiaa. Lara tähtää nopeasti, seuraa vihollisia sujuvasti sekä liikkuu taistelun tuoksinassa kiitettävästi. Kentät ovat hyvin laajoja ja monimutkaisia, niihin eksyy helposti ja päätä saa välillä raapia, jotta keksisi mitä tehdä. Puzzlet ovat mahtavia ja komplekseja, pelaaja pääsee itsekin “elämään” pelin sisälle - miettimään ja ratkomaan muinaisia arvoituksia jotta pääsee eteenpäin. Pelissä on kolmetoista valtavaa ja vaihtelevaa kenttää, joissa riittää puuhastelua pidemmäksikin aikaa.

Juonenkäänteitä ja viholaisia
Musiikki on henkeäsalpaavan kaunista ja sopii peliin äärettömän hyvin. Ne myös toimivat jännityksen lataajina, kun pahaaenteilevä musiikki alkaa, voit olla varma että jotain tapahtuu. Pelin juoni on myös mukaansatempaava ja kiinnostava. Pelaaja itsekin haluaa tietää, miten tässä käy ja mikä on tämän kaiken tarkoitus. Juoni etenee sulavasti, joskin välillä vähän niukan informaation kera. Juonta kerrotaan hyvin, Lara selvittää itse tietoa Scionin historiasta matkansa varrella.

Muut henkilöt ovat onnistuneita, joskin ovat Jaqueline Natlaa - pääpahista - lukuun ottamatta vähän pimennossa, keitä he ovat ja mistä Lara tuntee heidät? Se tosin selviää myöhemmissä peleissä. Pierre ja Larson, jotka enimmäikseen heiluvat Laran perässä, ovat Natlan palkkaamia kätyreitä ja Laran vanhoja tuttuja, vaikkei se käykään niin hyvin selväksi.

Vihollisia löytyy pelistä monenmoista, niin tuttuja villieläimiä, kuin mystisempiäkin otuksia. Core Design osaa säikäyttämisen jalon taidon, ja yhtäkkiä kulman takaa hyökkäävät viholliset saavat paatuneemmankin vähän säpsähtämään. Aseitakin Laralta löytyy melkoinen arsenaali, niin että heikoimpia hirvittää. Tosin peruspistoolit ovat neidillä sen verran tehokkaat, että muut aseet ovat melkeinpä pelkästään näön vuoksi - ilmankin niitä selviää.

Lopputulos
Kaikenkaikkiaan, pelistä ei voi sanoa pahemmin huonoa sanaa. Tietenkin jos on tutustuminen peliin jäänyt välistä sen ilmestymisaikoihin, pelin palikkamaisuus ja omanlainen nykyaikaan verrattu jäykkyys voivat vähän ärsyttää. Mutta kun muistaa että peli on yli vuosikymmenen vanha niin kokemuksesta saa revittyä yllättävän paljon irti. Monet viihtyvät ensimmäisen pelin parissa jopa paremmin kuin uudempien ja sulavampien, onhan se kaikkien aikojen Tomb Raider - sitä ei voi kukaan kieltää.

Arvosanat

Plussat
+ Ympäristöt
+ Juoni
+ Eläinviholliset
+ Musiikki
+ Kokonaisuus

Miinukset
- Epäselvyydet juonessa
- Sivuhenkilöt

Kokonaisprosentti: 96%

Kirjoittaja: Jessica