
TRIVIAA
- Lara Croftin työnimenä oli ”Laura Cruz”. Kun tultiin tulokseen että päähenkilön tulisi olla brittiläinen aristokraatti, muutettiin nimi Lara Croftiksi.
- Pelin kehitys aloitettiin jo vuonna 1993, mutta julkaisuun se päätyi vasta vuoden 1996 lopussa.
- Laran rintavarustuksen suuren koon salaisuus on kuuleman mukaan vahinko. Toby Gard, Laran luoja, suunnitteli mallia ja vahingossa suurensi rintoja moninkertaiseksi. Muut työntekijät olivat sitä mieltä että rinnat tulisivat olla suuret ja niin kokoa ei korjattu enää.
- Kun Laran hahmoa suunniteltiin, ensivedoksia olivat kovisnainen huimine lihaksineen ja miehisine olemuksineen, pesislätsä päässä ja valtavat aseet. Pikkuhiljaa mallia kuitenkin muutettiin naisellisemmaksi; vahvaksi mutta notkeaksi ja elegantiksi.
- Derby Studios, jossa Core Design –tiimi työskenteli, toimi mallina Croftin kartanon julkisivulle.
- Peli tuotti 14,5 miljoonaa dollaria ensimmäisenä myyntivuotenaan ja rikkoi Brittien listaennätykset.
- Tomb Raider 1 voitti palkinnon vuoden parhaimpana toimintapelinä, vuonna 1997.
- Tomb Raider 1 oli ensimmäinen lajinsa 3D seikkailu.