Tomb Raider 2 : the Dagger of Xian
Kenttä 13 : Catacombs of the Talion

Seuraavat kaksi kenttää, Catacombs of the Talion ja Ice Palace, ovat yhdistelmäkenttiä, eli siis molemmissa kentissä seikkaillaan osittain samoilla alueilla, mutta eri puzzlejen mukaan.

Olet hämyisen, aavemaisen katakombin sisäänkäynnillä. Älä lähde päätä pahkaa juoksemaan portaita alas, sillä katossa olevat jääpuikot tippuvat heti, kun tulet niiden alle. Astu siis varovasti ensimmäiselle askelmalle ja hyppää heti oikealle tai vasemmalle, portaiden viereiselle alueelle. Juokse vierustaa pitkin oviaukolle, joka on kammion toisessa päässä. Käänny heti vasemmalle. Näet alaspäin viettävän luiskan.

(Salaisuus: Rampin toisessa päässä on kallionhalkeama. Hyppää ja tarraudu halkeamaan. Heilu käsien varassa oikealle ja nouse ylös. Poimi luolassa olevat tarvikkeet ja Silver Dragon. Palaa sitten takaisin samaa reittiä kuin tulit.)

Katso alas. Alaspäin viettävää luiskaa myöten liukumalla ja sitten hyppäämällä pääset aukkoon, joka näkyy edessäsi alempana. Älä kuitenkaan vielä hyppää sinne, vaan liu'u luiskaa pitkin takaperin ja tarraudu kiinni sen reunasta. Alapuolellasi on pimeä alue ja kuulet kaameaa lumimiehen karjuntaa. Pudottaudu alas (matka ei ole pitkä) ja ota jo ilmassa jokin tehokas ase esiin. Lumimies hyökkää heti kimppuusi karjuen kumeasti. Pimeässä on vaikeaa tähdätä, mutta aseet antavat valoa, kun ammut niillä. Lumimiehen tapettuasi laskeudu portaita alemmas pienelle aukiolle, jossa on ristikkoikkuna. Ristikon vieressä on vipu, väännä sitä.

Palaa pimeälle alueelle ja kiipeä tikkaat ylös. Mene taas alaspäin viettävän rampin luo ja liu'u alas takaperin, tarraa kiinni reunasta. Nouse hetkeksi seisomaan rampin päälle ja ota heti takaperinvoltti niin päädyt aukon reunalle. Varo katossa olevia jääpuikkoja ja eritoten kimppuusi hyökkäävää lumileopardia. Etene huoneen toiseen päähän, missä oleva ovi avautui, kun väänsit vipua äsken alhaalla.

Tulet suureen halliin. Käänny oikealle ja laskeudu portaat alas asti. Kun olet alhaalla, perääsi lähtee ylhäältä Xianin miehiä, joilla on ärsyttävän tehokkaat aseet. Ammu miehet alhaalta käsin ja käy poimimassa heidän pudottamansa tarvikkeet.

Nyt tulee täpärä kohta: mene hallin vasemmalla sivulla näkyvälle ylöspäin viettävälle rampille. Ylhäällä näkyy vierinkiviä, jotka lähtevät vyörymään, kun tulet tarpeeksi lähelle. Etene varovasti ramppia ylös, ja heti kun kivet lähtevät vierimään, hyppää hallin keskellä olevaan vesialtaaseen turvaan. Nouse ylös ja ammu kimppuusi juoksevat lumileopardit.

Hallista altaan läheltä lähtee alas käytävä, joka johtaa pieneen kallioluolaan, jossa on pieni ensiapupakkaus. Käy hakemassa se ja palaa takaisin halliin. Käänny oikealle ja nouse siellä oikealle johtavan rampin päälle. Juokse ramppia eteenpäin. Sen päässä johtaa oikealle pieni käytävä, jonka lattiana on murtuvia laattoja ja jonka päässä on tikkaat. Juokse nopeasti laattojen yli ja tarraudu tikkaisiin. Nouse jonkin matkaa tikkaita ja tee sitten takaperinvoltti takana olevalle kielekkeelle. Käänny ympäri ja hyppää luiskan päälle. Väännä vipua ja kehikko edessäsi avautuu. Mene kehikon luo ja poimi Oceanic Mask. Laskeudu sitten takaisin hallin pohjalle. Vesiallas sen keskellä on nyt tyhjentynyt ja luukku sen pohjassa avautunut.

Hyppää vesialtaaseen ja pudottaudu luukusta. Juokse käytävää eteenpäin - varo piikkiansaa käytävän puolivälissä! Laita käytävän päässä olevan ristikko-oven luona Oceanic Mask paikoilleen ja ovi avautuu. Juokse KIIREESTI ramppia ylös ja väistä vastaasi vyöryvät kivenmurikat! Olet nyt pienessä kaupungintapaisessa. Edessäsi näkyy ylöspäin viettävä kuja, jonka päässä on suuret pariovet. Huomaa erityisesti yläpuolellasi oleva riippusilta. Et pääse sillalle vielä tässä kentässä, vaan vasta seuraavassa, eli Ice Palacessa.

Juokse aivan ensiksi suoraan eteenpäin, suurien ovien ohitse ja käänny oikealle. Oikealla puolellasi on heti ovi, jonka avataksesi sinun on etsittävä Oceanic Mask. Juokse alueen päähän ja nouse tikkaat ylös. Poimi tarvikkeet ylhäälläolevan rampin päältä ja tiputtaudu alas.

Mene nyt suurien ovien vieressä olevalle lumivallille. Yläpuolella näet aukon, jonne pääset hyppäämällä lähimmän jäälaatan päältä. Hyppää ja tarraa kiinni reunasta ja nouse ylös. Etene suurelle aukiolle, jonka keskellä on jäinen allas ja jonka päällä roihuaa tuli altaassa, joka on täynnä tiettävästi sulaa lyijyä. Seuraavassa kentässä, Ice Palacessa, tämä allas kumotaan niin, että sula lyijy valuu pois ja sulattaa jään. Oikealta juoksee sinua kohti pari lumileopardia. Ammu leopardit unten maille ja juokse tunneliin. Tulet korkeaan halliin, jossa on jättimäinen jääseinämä. Ihaile hetki jään kauneutta ja käänny sitten vasemmalle. Kiipeä kallioiden päälle ja laskeudu niiden toiselle puolelle. Maassa on aukko, josta pääset veteen. Sukella ja sytytä soihtu, jotta näet paremmin. Keskellä pientä luolaa on koroke, jolla on toinen Oceanic Mask. Poimi se ja ui pinnalle. Poistu kallioiden takaa ja mene takaisin suurien ovien takana olevalle hämärälle alueelle, jolla on ovi. Laita Oceanic Mask paikoilleen ja ovi aukeaa.

Nyt tulee paniikkikohta. Astut täysin pimeään huoneeseen, jossa kuuluu lumimiesten vienoa huokailua. Sytytä soihtu ja etene oikealle. Huoneen päädyssä näet ulokkeita, joiden välissä on korkeita ristikko-ovia. Hyppää ensimmäiselle ulokkeelle ja siitä toiselle. Sen päällä on vipu. Väännä sitä ja kielekkeiden välissä olevat luukut nousevat paikoilleen, huoneessa olevat soihdut syttyvät ja ristikko-ovet avautuvat. Kuin myös lumimiesten häkit alapuolellasi! Varaudu järeän aseen kera ottamaan vastaan sulokkaasti karjuvat karvaturrit. (Älä vielä mene ristikko-ovista sisään, sillä siellä olevaa vipua vääntämällä jäät sinne satimeen!) Voit toki mennä alhaalla olevalle aukiolle ampumaan lumimiehet, niin pääset niistä nopeammin. Kun äijät makaavat kanttuvei, voit mennä turvallisesti niiden häkkeihin poimimaan siellä olevia tarvikkeita.

Tarvikkeet poimittuasi mene huoneen vasempaan reunaan (ovelta katsoen) ja vedä laatikkoa ristikko-ovia kohti. Aseta laatikko jonkin oven alle niin, että ovet eivät voi mennä kiinni, kun väännät huoneessa olevaa vipua. Mene sitten vääntämään vipu ja poistu huoneesta.

Vastaasi hyökkää joukko Xianin miehiä, joilla on jälleen kerran järeät aseet. Hoitele heidät ja poimi heidän pudottamansa tarvikkeet. Mene sen jälkeen lumilaatalle, jolta hyppäsit aukkoon kallioseinämässä. Nouse ylös. Edessäsi oleva ovi, joka aiemmin oli kiinni, on nyt avautunut. Mene sen takaiselle riippusillalle ja etene ylöspäin. Kun tulet ensimmäiselle oviaukolle, käänny heti vasemmalle, turvaan vastaasi rymisteleviltä vierinkiviltä. Kun kivet ovat menneet, juokse riippusiltaa myöten ylös ja katso oikealle. Ota vauhtihyppy ja tarraudu edessä oleviin tikkaisiin. Nouse ylös ja etene hämärää käytävää myöten maassa olevalle aukolle. Hyppää siitä, pärskähdät veteen. Nouse rannalle ja ammu vedessä vaanivat barrakudat. Etene sitten suurta tunnelia myöten eteenpäin ja nouse toisella puolella rannalle. Juokse eteenpäin (varo jääpuikkoja!) ja käänny vasemmalle.

(Salaisuus: Kun tulet reunaman päähän, käänny ympäri. Näet seinämässä tikkaat. Hyppää ja tarraudu tikkaisiin. Kiipeä niin ylös kuin pääset ja tee sitten takaperinvoltti. Päädyt tasanteelle, jolla on Jade Dragon. Poimi se ja laskeudu tikkaita myöten takaisin alas.)

Hyppää veteen ja ui eteenpäin. Tulet ovien luo, joiden edessä on kalliopaasi. Nouse paadelle ja asetu niin, että olet kauempana näkyviä tikkaita vastapäätä. Ota vauhtihyppy ja tarraa tikkaisiin. Kiipeä ylös ja tee takaperinvoltti. Nyt päädyt kielekkeelle, jolla on vipu. Väännä vipua ja ovet alapuolellasi avautuvat.

Mene ovista ja ammu päällesi rynnivä lumileopardi. Keskellä huonetta on paasi, jonka kyljessä on vipu. Väännä vipua ja suuret ovet kentän alkupäässä aukeavat. Mene nyt kielekkeelle. Alapuolellasi on suuri lyijyallas. Älä hyppää sen päälle, vaan tarraa kiinni kielekkeen reunasta ja tiputtaudu alas. Matka vaikuttaa pitkältä, mutta Lara ei vahingoitu, jos tarraat aivan kielekkeen reunaan ja tiputtaudut siitä niin, että Lara liukuu seinässä olevaa luiskaa myöten turvallisesti maahan.

Mene nyt suurille oville, jotka sijaitsevat aukealla, jossa äskenkin tapoit joukon Xianin miehiä. Mene ovista (varo, ettet putoa oven alapäässä olevasta reiästä) ja hyppää edessä näkyvälle rampille. Näet koko joukon vierinkiviä, mutta ole rauhallinen - kivet lähtevät vyörymään vasta kun hyppäät luiskalle, joka on niiden edessä.

ÄLÄ hyppää suoraan edessä olevalle luiskalle, vaan sen sijaan vasemmanpuoliselle, ohuelle luiskalle. Kun vierinkivet lähtevät vyörymään, hyppää kiireesti sivuun. Jos haluat, voit hypätä nyt ovien edessä olevasta reiästä alas, mutta siinä tapauksessa saat kimppuusi ison joukon äkäisiä lumileopardeja. Toisaalta myös ison ensiapupakkauksen ja muita tarvikkeita. Jos hyppäät alas, ammu leopardit, poimi tarvikkeet huoneen nurkasta ja väännä vipua, joka avaa huoneen reunalla olevat ovet. Poistu huoneesta ja mene takaisin suurien ovien luo ja hyppää rampille. Mene oikealle. Vierinkivet, jotka äsken vyörytit alas, rikkoivat jääseinän, jota et aseilla olisi saanut rikottua. Mene aukosta sisään.

Tulet pienelle alueelle, jonka lattiassa on kaksi laudoitettua laattaa. Kun astut laatalle, ovi edessäsi aukeaa. Ensimmäinen lauta-laatta aukaisee oven, josta pääset seuraavaan kenttään, toinen taas aukaisee suoraan edessään olevan oven.

(Salaisuus: Ovi aivan edessäsi aukeaa, kun astut kauempana olevalle laatalle. Mene ovesta. Edessäsi on piikkejä, mutta käänny heti sisään tultuasi vasemmalle. Edessäsi on tummempi seinä, jota pitkin voit kiivetä. Kiipeä ylös ja käänny ympäri. Poimi Golden Dragon ja pudottaudu jälleen alas. Mene piikkien yli ja käänny ovelle, josta pääset takaisin tämän kohdan alkuun. Ovi aukeaa itsestään.)

Mene nyt huoneen oviaukolle ja asetu ensimmäisen lauta-laatan eteen. Nyt tulee ajastettu kohta, joten ole nopea ja tarkka. Lähde liikkeelle: astu ensimmäiselle laatalle, juokse seuraavalle ja hyppää suoraan oviaukolle. Hyppää piikkien yli ja juokse oikealla olevalle ovelle, jonka ensimmäinen lauta-laatta aukaisi. Mene ovesta ja kiipeä tikkaat alas. Sitten mennäänkin Ice Palaceen, jossa vaaditaan melkoista tarkkuutta ja huomiointikykyä, kuten myös tarkka-ampujan kykyä.

________________________________________________________

Läpipeluuohje © tratlantis.com kirjoittaja Tulilintu.
ÄLÄ ota läpipeluuohjeita sivuillesi ilman lupaa.