


Tohtori Willard on tiedemies. Hän törmää Laraan Intiassa, tai oikeastaan oli tarkkaillut Laraa. Lara oli juuri löytänyt ensimmäisen neljästä meteoriveistoksesta, Infada veistoksen, kun Willard hänet löysi. Willard kertoi Laralle lopuista kolmesta veistoksesta, jotka ovat tehty samasta meteorista. Willard palkkasi Laran hankkimaan loput veistokset ja tuomaan ne Willardille. Willard oli aluksi ystävällinen, mutta hänen vallanhimonsa vei voiton. Hän ei kertonut Laralle, että meteori, josta veistokset on tehty, aiheutti mutaatioita ihmisissä kun sitä kokeiltiin. Lara tietenkin suuttui Willardille, mutta Willard kerkesi kuitenkin Laraa pakoon. Seuraavan kerran, kun Lara löysi Willardin, hän oli muuttanut itsensä jättimäiseksi mutanttihämähäkiksi. Lara tietenkin päihitti Willard-hämähäkin, ottamalla voimanlähteenä toimineet veistokset itselleen.
Willard palkkasi ennen Laraa 3 miestä noutamaan nämä 4 veistosta. Koska nämä miehet epäonnistuivat, Lara sai paikan. Miehet jotka Willard palkkasi, olivat Tony, Randy ja Rory. Mutta heistä Tony sekosi ”hieman” ja tappoi nämä kaverinsa Randyn ja Roryn. Tony oli saanut käsiinsä Infada veistoksen, ensimmäisen veistoksen neljästä ja sai siitä voimia. Lara seurasi Tonya Kaliyan luolastoon ja tappoi Tonyn siellä ja sai sitten käsiinsä Infada veistoksen.
Kirottujen (Damned) johtaja, hänen oikeaa nimeään emme tiedä, oli töissä Sophia Leighin kauneuslaboratoriossa. Häntä käytettiin koekaniinina Sophian kokeissa, joiden tuloksena olisi pitänyt olla kuolemattomuus ja ikuinen kauneus. Toisin kävi. Sophian kokeet epäonnistuivat ja kirottujen johtaja luuli saaneensa kivat rahat ja sen jälkeen saisi elää mukavaa elämää, mutta päätyikin kasvottomaksi ja hänen oletettiin kuolleen. Hän ja Sophian muut koekaniinit asuvat Lontoon alla. Lara löysi heidän piilopaikkansa ja he lupasivat auttaa toisiaan, Kirottujen johtaja Laraa päihittämään Sophian ja Lara lupautui tuomaan palsamointiainetta Lontoon Luonnonhistorian museosta.
Sophia Leigh on kaunis noin 30 vuotias nainen. Hän on tyylitietoinen ja ilmeisimmin erittäin rikas. Hän on Leigh Cosmetics Corporationin johtaja. Hän käytti kauneuskokeissaan avustajia koekaniineina, joille hän lupasi hyvän palkan ja vieläpä ikuisen kauneuden. Jokin meni vikaan ja näistä koekaniineista tulikin kasvottomia ihmisiä, jotka elävät Lontoon alla ja kutsuvat itseään Kirotuiksi. Sophia oli jostain saanut käsiinsä Eye of Isis veistoksen ja piti sitä jonkinlaisen sauvan päässä, kuin taikasauvana. Sitä kautta, hän heitteli Laraa sinivihreillä energiaiskuilla. Lara sai kuitenkin Eye of Isiksen haltuunsa antamalla Sophialle sähköshokin. Sophia ei kuitenkaan kuollut, vaan Lara törmäsi häneen uudestaan Tomb Raider 3 pelin lisäosassa, Lost Artifactissa, ja hän luuli, että voisi tällä kertaa ottaa Laran pois päiviltä, mutta toisin kävi. Sophia kuoli.
Punasta ei voi paljoa sanoa, sillä hän ei ole kovinkaan tunnettu. Hän asuu nimeänsä kantavassa temppelissä ja istuskelee valtaistuimellaan. Hän on saanut jostain käsiinsä yhden meteoriveistoksista, Liskon, jolla hän ampuu sinivihreitä säteitä. Puna on luultavimmin jonkinlainen jumala, tai jumalan poika. Tai ainakin hän oli hyvin merkityksellinen heimopäällikkö. Punalla on punaiseksi väritetty vartalo ja hänellä on kasvoillaan jonkinlainen naamio. Lara päihitti Punan ja otti Lisko veistoksen.
Tämä mies työskentelee Sophia Leighille. Pitää ilmeisimmin ei-toivotut nuuskijat poissa tieltä. Hän kertoi Laralle, että jos hän nappaisi Laran, hän pääsisi jopa eläkkeelle siitä. Lörpötellessään, hän ei kuitenkaan huomannut takanaan olevaa kirkonkelloa, joka törmäsi mieheen ja tipautti tämän rakennuksen katolta.
Tämän miehen Lara tapasi Tyynenmerensaarilla. Heimomies palvoo edelleen ”pyhää meteoriittia” vaikka heimonsa pitää sitä pahana. Ja tämä heimo harrastaa kannibalismia, mutta Lara ei onneksi joutunut pääruuaksi.
Heimomies kertoi hieman siitä, kuinka he kunnioittavat ja pelkäävät meteoriittia, sillä sen sanotaan olevan kaiken pahan lähde.
Tämä mies majaili Tyynenmeren saarilla sijaitsevassa pikkumajassa, josta Lara hänet löysi. Miehellä ei ollut toista jalkaa, koska joku heimomiehistä oli syönyt sitä! Tämä mies ja hänen kaverinsa olivat joutuneet tekemään pakkolaskun saarelle ja yrittivät sitten lähteä rantaa kohti, mutta nämä heimomiehet löysivät heidät ja joka yö joku miehistä hävisi. Tämä Laran tapaama mies ei kuitenkaan tarvinnut apua, vaan auttoi Laraa antamalla hänelle suokartan jonka avulla Lara pystyi ylittämään suon. Mies itse jäi majaansa, mutta pyysi Laralta, että jos tämä näkee hänen miehiään, sanoisi heille että pyrkivät rantaa kohti.