ARVOSTELU
Aloitus
Olen ostanut Tomb Raider pelejä käsitteleviä lehtiä joka kerta, kun vain olen niitä löytänyt. Ja kyllähän niitä on ollut, onhan Tomb Raider pelit aikamoisia hittejä. Joten, ostin taas ennen tämän pelin ilmestymistä pelilehden, oikeastaan kaksikin, jossa Lara komeili kannessa. Luin artikkelit ja innostuin heti! Olen aina rakastanut Egyptiä ja olen aina ollut kiinnostunut Egyptin mytologiasta. Joten, Core kuin luki ajatukseni, tehdessään Laran täysin Egyptimaisemiin.
Kun sain tämän pelin vihdoin käpäliini, eli avasin sen jo ennen joulua salaa, kärsimätön kun olen. Pelasin sitä ja yllätyin, sillä harjoitusradassa olikin 16-vuotias Lara.
Ajattelin aluksi että mitä mitä, mutta hauskahan se oli Laraa nähdä nuorena.
Pelasin ensimmäisen kerran Last Revelationia PlayStationilla ja jälkeenpäin sitten PC:llä. Ja pakko sanoa, että vain laitevaatimukset täyttävä PC antaa tälle pelille oikeutta. Joten mielestäni ko. peli on parempi PC:llä.
Lara näyttää entistä upeammalta, tutuiksi tulleissa turkoosissa topissa ja ruskeissa mikrohousuissa. Letti on pidentynyt ja muutenkin kasvot näyttävät selkeämmiltä. Ja toinen mukava asia on se, että tässä pelissä oli runsaasti upeasti toteutettuja FMV videoita, jotka kestivät kauemmin kuin tutun minuutin. Ja siinähän sitten oli ihastelemista. Core on kehittynyt hurjasti alkuajoista, ainakin grafiikkaa katsoen, ja tässä pelissähän onkin aivan uusi grafiikkamoottori, joka antaa oikeutta Laralle.
Lisäksi saamme tutustua hieman tarkemmin muihinkin hahmoihin, esimerkiksi Laran mentoriin, Werner Von Croyhyn. Hänestä tuleekin pelin edetessä Laran pahin painajainen, mutta lopuksi pelastus. Ei kuitenkaan paljasteta liikaa :)
Musiikit ovat tuttua upeaa TR kamaa ja mieluustihan niitä kuuntelee. Musiikit sopivat hyvin tunnelmaan ja ovat hyvin Egyptimäisiä.
Maisemista ei voi sanoa muutakuin: VAU. Core on tehnyt kiitettävää työtä hakiessaan ympäristöihin Egyptiläistä mystiikkaa ja tunnelmaa. Ympäristöt ovat pikkutarkkoja ja upeasti toteutettuja. Ei siis valittamista, todellakaan.
Aserepertuaariin on saatu uutta verta myöskin. Lempparini on Revolver, johon saa yhdistettyä Laser Sightin. Ja siitä olikin hyötyä muumioiden tappamisessa.
Mistä päästäänkin vihollisiin. Niitä oli runsaasti erilaisia, mikä oli tietenkin hyvä juttu. Tapaamme siis muumioita, sotilaita, ninjoja ja sitten monipäisen joukon Egyptin mytologiaan kuuluvia olentoja, mm. Faaraoiden patsaita yms. Lisäksi mukana on myös muutamia eläimiä. Tekoälystä sen verran, että ainakin viholliset osaavat seurata kenttää läpi.
Loppusanaksi voin sanoa, että tässä on Lara elementissään. Suosittelen kaikille Tomb Raider faneille, sekä niille, jotka ovat Egyptistä kiinnostuneita :)
Grafiikka: 10
Juoni: 10
Ympäristöt: 9
Henkilöt ja viholliset: 9
Musiikki: 10+
Arvosana: 9