Tästä löydät tekemiäni tutkimuksia Tomb Raiderin maailmasta. Lisää löydät artikkelimuodoissa TR pääosiosta, kohdasta Artikkelit. Näissä keskitymme Tomb Raiderissa piileviin totuuksiin, mytologiohin sekä Laran menneisyyteen.
Laran vanhemmat : Kuolleita vai ei?

Mitä ihmettä Laran vanhemmille on tapahtunut, ovatko he kuolleita vai ei? Pelit ja elokuvat ovat varmaan tässä asiassa sekoittaneet päät, mutta tässä muutamia tarinoita, joita on näkynyt fanisivuilla, virallisilla sivuilla ja elokuvassa. Päätä sinä, mikä on totta!
1. Lara oli poikaystävänsä ja vanhempiensa kanssa menossa laskettelulomalle Alpeille. Kun he olivat paluulennolla, koneeseen tuli moottorivika, ja lentäjä menetti koneen hallinnan. Kone syöksyi vuorille, ja Lara oli ainoa selviinjäänyt. Hän vaelsi kaksi viikkoa, kunnes löysi pieneen kylään. Lara oli tällöin jo kuoleman kielissä.
2.Lara oli tulossa koulun järjestämältä laskettelumatkalta, ja koneeseen tuli vikaa. Kone syöksyi vuorille ja Lara oli ainoa eloonjäänyt. Hän heräsi koneessa ja huomasi, että kaikki olivat kuolleita. Hän nappasi käsiinsä mitä ehti ja juoksi pois koneesta. Sekunteja myöhemmin kone räjähti. Hän vaelsi hyisessa vuoristossa yksin kaksi viikkoa, kunnes löysi pieneen Tokakeribyn kylään. Lara oli kuoleman kielissä, mutta ei halunnut enään palata aristokraattielämään, vaan alkoi etsiä vaaroja. (Tässä vanhemmat eivät siis olleet mukana ja tämä tarina on aika yleisesti käytetty)
3.Laran molemmat vanhemmat ovat elossa ja tulivat (Chronicles) Laran muistotilaisuuteen.
4.Laran äiti kuoli, kun Lara oli lapsi ja hänen isänsä tapettiin Illuminatin käskystä vain muutamaa vuotta myöhemmin.
5. Sekä uusin versio, Tomb Raider Legend kertoo, että Laran isä katosi tutkimusmatkallaan ja hänet ruumiin löytymistä ei koskaan pystytty varmistamaan. Laran äiti sen sijaan katosi Himalajalla, Avalon-ulottuvuuteen.
Nephilim : Totta vai tarua?
Nephilim rotuhan on tämän Tomb Raider trilogian pääosassa. Nephilim ei ole mikään Coren keksimä juttu.

Historia:
Kirkko oli menestyksekkäästi pitänyt piilossa muinaiset kääröt jotka kertovat Nephilim rodusta, ihmisten ja enkelien jälkikasvusta.Kun tämä tarina julkaistiin, toisen maailman sodan aikoihin, monet teologiset arvoitukset alkoivat ratketa. Yksi näistä arvoituksista oli, että mitä demonit itseasiassa ovat. Yleisesti ajatellaan, että ne ovat pahoja enkeleitä, mutta näiden kääröjen mukaan, ne ovat syntyneet tästä Nephilim rodusta.
En nyt ryhdy tässä mitään uskonasioita viljelemään, mutta jos haluatte tietää Nephilim rodusta, niin tämä rotu juontuu Raamatusta.
Se että uskotteko tätä tarinaa, on tietenkin aivan uskon asia.
Yleisesti:
Nephilim sana on hepreaa ja tarkoittaa raakasuomennoksena Kadotettuja tai Heitä jotka ovat kadotetut. Tämä tarkoittaa enkelten lapsia, jotka saivat lapsia maan naisten kanssa. Nephilim rotu on sekoitus ihmisiä ja enkeleitä. Tarkemmin, pahoja henkiä ihmisten ruumiissa. Ihmiset kutsuvat heitä myös "Tarkkailijoiksi" (Watchers). Nephilim rotu on mainittuna Enochin evankeliumissa, Genesiksen 6. luvussa (ei siis raamatussa).
Jotkut uskovat, että Nephilim rotu ei kuollut suuren tulvan aikoihin (Nooan Arkin aikoihin) vaan heidän pahat henget jäivät jäljelle.
Tomb Raidereissa:
Tämä Nephilim teema jatkuu siis tässä Tomb Raider trilogiassa. Jos katsoo tarkkaan joitakin AoD:n trailereita, niiden alussa lukeekin sitaatti Enochian evankeliumista: "Expelled from Heaven, the Watchers walked amongst men", eli suunnilleen näin: Taivaasta erotettuina, Tarkkailijat kävelivät ihmisten joukossa". Musta Alkemisti haluaa pelissä herättää muinoin kukoistaneen Nephilim rodun henkiin.
Totuuksia Tomb Raider -peleistä
Esineet:
Tomb Raider 4:
Amulet of Horus: Ei varsinaisesti mitään totuutta. Toki Ankh amulettia käyttivät Faaraot ja Egyptin jumalat, mutta Set jumalaa ei vangittu haudan sisään amuletin avulla.
Tomb Raider 5:
Viisasten kivi: Legenda kertoo Arabilaisten alkemistien kokeiluista tehdä Viisasten Kivi, joka antaa omistajalleen ikuisen elämän ja muuttaa metallin kullaksi. Mutta koskaan mitään todisteita tällaisen kiven löytämisestä ei ole ollut.
Spear of Destiny: Raamatun mukaan, Jeesusta pistettiin tällä terällä, kun hän roikkui ristillä Golgatalla.
Hitler kuuli myös tästä terästä, tietysti myöhemmin ja halusi saada sen käsiinsä. Hän ei kai koskaan sitä saanut, mutta itse terä lepää Wienissä, Hapsburgin museossa.
Paikat
Tomb Raider 1:
Atlantis: Tarunhohtoisen Atlantiksen saaren on uskottu joskus olleen olemassa. Sanotaan, että Atlantis on uponnut vuosisatoja sitten valtamereen, eikä kukaan ole pystynyt vielä löytämään sitä.
Tomb Raider 2:
Xian: Xianin kaupunki on olemassa Kiinassa. Xianin asukkaat olivat riitaisia ja julmia.
Tomb Raider 3:
Alue 51: Alue 51 sanotaan sijaitsevan Nevadassa, jossain Roswellin lähellä. Tarkoin vartoitu, vuorten ympäröimän tukikohdan sanotaan pitävän sisällään ulkoavaruuden salaisuuksia.
Tomb Raider 4:
Karnak: Oikea temppeli Egyptissä
Gizan Pyramidit: yksi maailman 7. ihmeestä, Gizan pyramidit, seisovat vielä upeina Egyptissä.
Tomb Raider 5:
Colosseum: Niin kuin varmaan kaikki tietävät, jo hieman murtunut Colosseum seisoo yhä Rooman keskustassa.
Tomb Raider 6:
Louvren taidegalleria: On olemassa Louvressa tietysti ja tämä galleria pitää sisällään mittaamattoman arvokasta Mona Lisa maalausta.
Henkilöt/ Olennot:
Tomb Raider1:
Natla, Tihocan ja Qualopeg : Eivät ole olleet olemassa.
Muumiot: Elävänä tietenkin pötyä, mutta muumioituneita ihmisiä on tietysti olemassa.
Tomb Raider 2:
Marco Bartoli: Marco Bartolin isä oli oikea henkilö, kuuluisa taikuri.
Lohikäärmeet: Lohikäärmeitä on itseasiassa uskottu elävän vuosisatoja sitten. Länsimaisessa uskonnossa, niitä pidettiin pahansuopina ja huonoa onnea tuovina, kun taas itämaisessa uskonnossa, lohikäärmeet toivat onnea ja hyvää satovuotta.
Tomb Raider 3 / The Lost Artifact:
Loch Ness: Skotlannin kuuluisa järvipeto. Skotlantilaiset ja jotkut turistit uskovat tähän Loch Nessin järvessä elävään monimetriseen petoon. Jotkut ovat kuulemma saaneet siitä kuviakin :)
Tomb Raider 4:
Seth ja Horus : Muinaisia Egyptin jumalia. Tomb Raidereissa oleva tarina on hieman keksittyä, sillä Seth ja Osisris taistelivat usein. Osiris ja Seth ovat veljeksiä, ja kateellinen Seth tuhosi Osiriksen, levitti hänen palasensa pitkin Egyptiä, mutta Osiriksen vaimo, Isis, keräsi palaset yhteen ja palsamoi Osirkisen. Näin Osiris jatkoi elämäänsä tuonelan vartijana.
Tomb Raider 6
Nephilim: Ks. Nephilim
Totuuksia Tomb Raider -elokuvista
Lara Croft : Tomb Raider
Illuminati: Illuminati (Illuminatus) järjestön on sanottu olevan olemassa 1700 luvulla. Plajon väittelyitä on käyty siitä, onko tämä järjestö vielä olemassa.
Valon Kolmio : Keksitty esine
Planeettojen Kohtaaminen : Tämä on ihan oikeasti ennustettu ja perustuu tosiaankin Aristotelesta aiempaan aikaan.
Lara Croft : Tomb Raider: Cradle of Life
Ol Donoy Lengai: Oikea vuori Afrikassa. Vuoren nimi tarkoittaa Jumalten Vuorta.
Pandoran Lipas: Kreikkalainen mytologia kertoo Pandorasta, Zeuksen luomasta ihmisnaisesta, jolle Zeus antoi lippaan, jota ei saisi koskaan avata. Ja koska Pandora oli ihminen, oli hän myös utelias ja avasi lippaan.Lipas piti sisällään pahoja voimia jotka kerkesivät päästä maailmaan, ennenkuin Pandora kerkesi sulkea lippaan.
Kuun Jumalatar: Kreikkalaisen mytologian Kuun Jumalatarta pidettiin hyvin kauniina ja mystisenä. Hän ratsasti hevosvaunuilla, mutta hänen jousensa sanottin tuovan äkkinäisen kuoleman.
Aleksanteri Suuri: Aleksanteri Suuri rakensi Alexandrian kaupungin Egyptissä. Hänen temppelinsä Alexandriassa murtui kuintenkin järveen, ja tässä temppelissä oli myös yksi maailman seitsemästä ihmeestä, Aleksanteri Suuren patsas.
Terrakotta Soturit: Kiinalaisesta haudasta löydetty kivisten sorturien armeija. Sotureita olitehty ainakin 6000 kappaletta ja jokainen heistä oli tarkasti veistetty, ja jokainen oli erinäköinen.Nämä soturit sijaitsevat keisari Qin Shi Huangin haudassa.