TOMB RAIDER: ANNIVERSARY
Kenttä 11 - Sanctuary of the Scion
Tavarat: Small Medipack (3kpl), Large Medipack (2kpl), Shotgun Ammo (4kpl), Caliber Pistol Ammo (1kpl), Mini SMG-aseet
Viholliset: Muumiot ja rotat
Salaisuudet: 2 Artifactia, 1 Relic
Time Trial: 28:50
(Huomautan, että kentässä on muutamia kohtia, joiden suorittamiseen on parikin erilaista vaihtoehtoa. Olen kuitenkin pyrkinyt läpipeluuohjeissa selittämään loogisimmat ja yksinkertaisimmat suoritustavat sen sijaan, että luettelisin kaikki eri mahdollisuudet.)
KUVAPUZZLE
Mene sisään korkeista ovista, jotka ovat avoinna edessäsi. Ole valmiina ampumaan portaikossa vastaasi tulevat kaksi muumiota. Selviydyttyäsi niistä, huomaat portaiden päässä neljä obeliskia, joiden alapuolella on neljä liikutettavaa mekanismia, joissa on neljä erilaista kuvaa jokaisella puolen. Seinillä on peilattuina samat kuvat kuin liikutettavissa mekanismeissa. Kaiken komeuden keskellä on tumma laatta, mutta se ei reagoi vielä mitenkään. Ratkaistaksesi puzzlen, sinun on käännettävä mekanismeja niin, että sisemmät kuvat peilaavat toisensa.
Tämän voi toteuttaa parilla tavalla, mutta voit tehdä tämän esimerkiksi niin, että käännät oikealla tulosuunnastasi olevaa ensimmäistä mekanismia (miehen ja sinisen ruukun kuvan kohdalta) kaksi asentoa oikealle päin. Sitten mene tulosuunnastasi vasemmalla kauimmaisessa nurkassa olevan mekanismin sisäpuolelle (tässäkin on mies ja sininen ruukku) ja käännä sitä kaksi asentoa oikealle päin. Nyt sisempien kuvien pitäisi peilata toisensa (vasemmassa reunassa vastakkain ovat kuvat miehestä, joka pitelee laseja kädessään ja oikeassa reunassa miehen ja sinisen ruukun kuvat). Nyt keskellä oleva laatta nousee pilariksi, jota pitkin voit kiivetä ylös.
– Checkpoint –
Poimi huoneen reunoilta vielä tavarat: Small Medipack ja Shotgun Ammo ja tartu sitten nousseessa pilarissa olevaan kiipeilyreunaan, josta hyppää pilarin päälle ja hyppää sieltä ylempänä olevia reunoja ja tikkaita pitkin ylös tasolle. Jatka matkaasi, kunnes tulet liikkuvien ovien luokse.
– Checkpoint –
LIIKKUVAT OVET
Yhteen lyövien ovien kohdalla näet tason, joten heti kun ovet sulkeutuvat, hyppää tasolle, mutta älä jää aikailemaan, vaan jatka välittömästi edessäsi olevaan kiipeilyreunaan, tai Lara jää ovien väliin. Hyppää tästä samalla seinällä olevaan pillerinpyörittäjämekanismiin, josta hyppää nopeasti taaksepäin toisella seinällä olevaan pillerinpyörittäjään ja siitä ylempään reunaan. Kun toiset edessäsi olevat ovet aukeavat, loikkaa ripeästi niiden läpi seuraavaan kiipeilyreunaan. Tästä jatka hyppäämällä takanasi olevalle tasolle. Mene eteenpäin käytävää pitkin ja tulet suureen saliin, jossa edessäsi on sfinksin takaraivo.
– Checkpoint –
SFINKSISALI
Molemmilla puolillasi on portaikko, muttet pääse niistä vielä mihinkään. Mene siis oikealle kohti reunaa ja huomaat seinällä tikkaat. Laskeudu niitä pitkin alemmalle tasolle, josta laskeudu toisia tikkaita pitkin maahan. Hae vasemmalta käytävän päädystä Shotgun Ammo ja Caliber Pistol Ammo. Jatka matkaasi käytävää pitkin kohti sfinksin etuosaa ja näet lyhyen videonpätkän, jossa näet sfinksin etuosan paremmin ja huomaat sen edessä oven, joka sinun tulee aukaista myöhemmin. Mene vasemmalle (katsoen siitä suunnasta, että sfinksi on takanasi) ja läpi rikkoutuneesta seinän aukosta, jonka toisella reunalla on pilari ja löydät nurkasta Large Medipackin. Nyt palaa sfinksin luokse ja kiipeä sen vastapäisellä seinällä olevia tikkaita pitkin ylös. Tikkaiden yläpäässä sinulla on kaksi vaihtoehtoa: voit joko jatkaa matkaa vasemmalle tai oikealle. Ei ole väliä, kumpaan suuntaan menet ensimmäisenä, mutta näiden ohjeiden mukaan menemme ensin oikealle.
SFINKSIN OIKEA PUOLI
Hyppää seinällä oikealla puolellasi olevaan kiipeilyreunaan ja jatka edessäsi olevia keppejä pitkin porrastasolle.
– Checkpoint –
Kiipeä seinällä olevia tikkaita pitkin ylös tasolle. Hae vasemmalla puolellasi olevalta ulokkeelta Shotgun Ammo ja sen yllä olevalta ulokkeelta Large Medipack. Pudottaudu sitten takaisin tasolle, jonne tulit tikkaita pitkin ja jatka sitä eteenpäin. Näet reunalla seinässä kaksi kiipeilyreunaa, joten kapua niitä pitkin edessäsi olevalle tasolle, jossa on liukureuna. Katsoessasi oikealle, näet siellä pilarin, jossa on halkeamia. Hyppää kiinni halkeamaan ja liiku siitä ylempään halkeamaan ja taas ylempään, jota kierrä pilarin toiselle puolen ja nouse siellä olevalle reunalle. Täällä vastaasi hyökkää kaksi lentävää muumiomutanttia, joten ammu ne ja mene sitten reunalle tason päähän.
Mini SMG:iden hakeminen: Jos sinulla ei jo ole Mini SMG –aseita, sinulla on nyt tilaisuus hankkia sellaiset. Kun katsot edessäsi olevan sfinksin pään päälle, näet siellä kimaltavan parin Mini SMG:itä. Päästäksesi sinne, hyppää eteenpäin ja heitä grapple katossa olevaan kultaiseen renkaaseen. Asetu kohti sfinksin päätä ja keinu grapplen varassa sitä kohti ja hyppää sille. Poimittuasi aseet, palaa samaa reittiä takaisin äskeiselle tasolle.
Hyppää edessäsi olevaan keppiin ja pyöräytä itsesi edessä olevalle tasolle. Pudottaudu tason päädyssä seinällä olevia kiipeilyreunoja pitkin alas ja vedä seinällä olevaa vipua. Nyt aiemmin näkemiesi portaiden ja tämän tason väliin nousee yhdistävä taso.
– Checkpoint –
SFINKSIN OIKEANPUOLEINEN SISÄÄNKÄYNTI
Nyt mene sisään ovesta, joka on vasemmalla puolellasi. Jatka käytävää pitkin eteenpäin, kunnes tulet sulkeutuvien ovien luokse. Edessäsi on siis kahdet samaan tahtiin sulkeutuvat ovet ja kaksi keppiä, kumpikin ovien välissä. Ensimmäinen keppi vetäytyy tietyin väliajoin takaisin seinän sisään. Tässä sinun tulee olla nopea: hyppää nopeasti keppiin heti, kun se singahtaa esiin seinästä, sillä ovet sulkeutuvat vain hetken sen jälkeen. Älä jää pyörimään keppiin, vaan heti kun ovet aukeavat, loikkaa ripeästi seuraavaan paikoillaan pysyvään keppiin ja nouse edessäsi olevalle tasolle. Jatka matkaasi käytävää pitkin ja tulet seuraavan huoneen suulle.
– Checkpoint –
YLÖSALAINEN OBELISKI 1
Astut korkeaan huoneeseen, jonka seinustalla olevasta aukosta tulvii sisään auringonvaloa. Näet sen alla vivun, mutta sen vetämisestä tässä vaiheessa ei ole mitään hyötyä. Katossa on ylösalaisin oleva obeliski, jossa on hohtava pää. Tehtävänäsi on nostaa huoneen alaosassa olevat neljä obeliskia ylös ja palata ylös vetämään tätä seinällä näkemääsi vipua.
Mene siis oikealle (katsottuna oviaukosta, josta tulit) ja näet seinällä kaksi kiipeilyreunaa. Hyppää kiinni ensimmäiseen reunaan ja siitä seuraavaan, josta loikkaa edessäsi oleville kauempana oleville tikkaille. Laskeudu tikkaita alas niin paljon kuin mahdollista ja siirry niiltä viereisille tikapuille. Laskeudu taas näiden tikkaiden alimmalle askelmalle asti. Hyppää kiinni vasemmalla puolellasi olevaan kiipeilyreunaan, josta pudottaudu alempaan reunaan. Näet vasemmalla puolellasi pitkän koristeellisen laatan, jossa on aukkoja: se on mekanismi, joka lähtee liikkumaan heti kun hyppäät kiinni johonkin siinä olevan aukon reunaan. Hyppää siis reunaan ja josset jo ole ylimmässä mahdollisessa reunassa, niin hyppele ylöspäin. Odottele sitten, että mekanismi liukuu alas ja pysähtyy, kun kaksi mekaanista pillerinpyörittäjää naksahtaa kiinni laatan yläreunassa olevan valkoisen nupin ympärille. Näet pätkän, jossa huoneessa kalterioven yläpuolella oleva taso liukuu esiin seinästä.
Mekanismi on myös nostanut ensimmäisen obeliskin ylös, joka on takanasi. Hyppää siis taaksepäin ja Lara tarrautuu obeliskissa olevaan kiipeilyreunaan. Nouse kiipeilyreunoja pitkin ylös obeliskin päähän, mistä hyppää taaksepäin takanasi olevalle pienelle tasolle. Jatka tästä hyppäämällä oikealla puolellasi olevaan kiipeilyreunaan ja siitä yhteen ylempänä. Takanasi on neljä keppiä, jotka kuitenkin painuvat alas Laran painosta, joten hypi nopeasti niitä pitkin eteenpäin seuraavalla seinällä olevaan reunaan, äläkä missään nimessä yritä jäädä pyörimään niihin. Oikealla puolellasi näet taas koristeellisen laatan, jossa on aukkoja: se on jälleen samanlainen mekanismi, kuin edellinenkin. Hyppää siis kiinni johonkin siinä olevista aukoista ja kapua mekanismia ylöspäin, mikäli et jo ole ylimmässä reunassa. Odottele taas, että mekanismi pysähtyy ja nostaa jälleen yhden obeliskin ylös ja pidentää aiemmin seinästä työntynyttä tasoa.
Nyt pudottaudu alas veteen. Ui kohti kaltereilla suljettua ovea ja nouse sen edessä olevalle tasolle. Tason toisella puolen on puoliksi upoksissa oleva tolppa, joten hyppää sitä pitkin kiinni seinässä olevaan kiipeilyreunaan ja siitä taas ylempään reunaan. Vasemmalla on taas jo tutuksi tullut mekanismi, joten jälleen: hyppää kiinni johonkin siinä olevista aukoista ja suunnista niin ylös mekanismissa kuin mahdollista ja odota, että se pysähtyy ja nostaa kolmannen obeliskin ylös ja pidentää entisestään kalteriovien päällä olevaa tasoa.
Hyppää taaksepäin ja Lara tarrautuu taaksesi nousseen obeliskin kyljessä olevaan reunaan. Kiipeä reunoja pitkin ylös obeliskin yläosaan asti. Kierrä ylintä reunaa kohti kalteriovien päälle lipunutta tasoa ja hyppää sille. Vasemmalla seinustalla on keppi, joten liiku sitä pitkin edessä olevaan kiipeilyreunaan, josta jatka viimeiseen mekanismiin. Mekanismin loksahdettua pysähdyksiin, näet kuinka kalteriovien yläpuolella oleva taso kasvaa koko huoneen mittaiseksi seinustalla olevien ovien luokse asti ja viimeinenkin obeliski nousee ylös.
Hyppää taaksepäin viimeisessä obeliskissa olevaan reunaan ja kiipeä ylimpään reunaan, jota kierrä kohti kalteriovien päällistä tasoa ja nouse tasolle. Mene kohti tason päädyssä olevaa ovea. Oven kohdalla hypi pitkin vasemmalla puolellasi olevia keppejä seinällä olevalle reunalle. Hyppää tästä ylemmälle reunalle, josta taas ylemmälle ja hyppää siitä takanasi oleville tikkaille. Kiipeä tikkaiden päähän ja hyppää vasemmalla puolellasi oleville seuraaville tikkaille. Tikkaiden päässä loikkaa kiinni oikealla olevaan kiipeilyreunaan ja jatka siitä seuraavaan reunaan ja olet taas huoneen yläosassa olevalla tasolla. Mene kohti auringonvaloa säteilevän ikkuna-aukon alla olevaa vipua ja vedä sitä. Tämä laskee katossa olevan obeliskin alas, jolloin valonsäde osuu sen kiiltävään osaan, mistä valo jatkaa kulkuaan neljään alempana olevan obeliskin kärkeen muodostaen pyramidi-kuvion. Tällöin alhaalla huoneen poikki kulkevan tason päässä oleva kiinni ollut ovi aukeaa.
– Checkpoint –
Palaa takaisin huoneeseen tulo-oviaukkosi luokse ja hypi taas kahta seinällä olevaa kiipeilyreunaa pitkin vasemmassa reunassa oleville tikkaille, joiden lopusta jatka viereisille tikkaille. Jatka tikkaiden alaosaan asti ja huomaat olevasi viereisen oviaukon yläreunan kohdalla. Hyppää siis oikealle ja Lara tarttuu oven yläreunaan. Josset halua hakea Artifactia 1/2, pudottaudu oviaukon kohdalla alas huoneen poikki kulkevalle tasolle.
Artifact 1/2: Hakeaksesi Artifactin, älä pudottaudu alas oven kohdalla, vaan liiku reunaa pitkin oikealle ja käänny reunan taakse. Pudottaudu alas tasolle ja poimi sieltä Artifact 1/2. Hyppää sitten takaisin oven reunaan ja pudottaudu oviaukon kohdalla alas huoneen poikki kulkevalle tasolle.
Mene sisään ovesta ja ovi sulkeutuu pahaenteisesti takanasi. Huoneessa on muumio, joka hyökkää kimppuusi. Ammuttuasi sen, poimi ANKH KEY huoneen keskellä olevalta jalustalta. Nyt takanasi sulkeutunut ovi aukeaa ja obeliskihuoneessa kaltereilla suljettu ovikin aukenee.
– Checkpoint –
Palaa siis obeliskihuoneeseen ja pudottaudu veteen. Ui kohti auennutta oviaukkoa ja nouse ylös. Jatka oviaukon jälkeen käytävää pitkin eteenpäin ja tulet takaisin Sfinksisaliin, jossa kimppuusi hyökkää muumiokentauri, ammu se.
SFINKSIN VASEN PUOLI
Nyt mene takaisin sfinksin edessä vastakkaisella seinustalla oleville tikapuille ja kiipeä niitä pitkin ylös. Mutta tällä kertaa tikkaiden yläpäässä hyppääkin vasemmalla puolellasi olevaan kiipeilyreunaan, josta loikkaa edessäsi olevalle pienelle porrastasolle, josta hyppää isompaan portaikkoon.
– Checkpoint –
Nouse edessäsi olevan neliskanttisen kiven päälle ja siitä oikealla olevalle ylemmälle tasolle, josta nouse taas seuraavalle tasolle. Liu’u liukureunaa pitkin ja hyppää kiinni sen päädyssä näkemääsi reunaan, josta nouse reunoja pitkin tasolle. Jatkaessasi matkaasi näet vasemmalla puolellasi 3 pilaria. Kävele viimeisen pilarin luokse. Sen kyljessä on halkeama, joten tartu siihen ja jatka halkeamia pitkin ylimpään halkeamaan asti. Loikkaa siitä seuraavan pilarin halkeamiin, joista jatka taas viimeisen pilarin halkeamiin. Viimeisen pilarin ylimmästä halkeamasta hyppää takanasi olevalla seinällä olevaan kiipeilyreunaan. Hypi reunoja pitkin ylös ja nouse siellä olevalle tasolle. Täällä vastaasi hyökkää kaksi lentävää muumiomutanttia, joten päästä ne taas hengiltä ampumalla.
Jatka sitten tason päässä näkemiäsi keppejä pitkin eteenpäin edessä olevaan reunaan. Kierrä reunaa pitkin vasemmalle ja hyppää takanasi olevalle tasolle. Tason päädyssä hyppää kiinni seinässä näkemääsi kiipeilyreunaan ja pudottaudu alas vivun eteen. Vedä vivusta, jolloin vieressäsi olevan portaikon ja tasosi väliin nousee nämä kaksi yhdistävä taso.
– Checkpoint –
SFINKSIN VASEMMANPUOLEINEN SISÄÄNKÄYNTI
Nyt mene sisään takanasi olevasta sisäänkäynnistä. Jatka käytävää pitkin ja tulet yhteen lyövien palkkien luokse, joiden alla lattiassa on kuilu. Heti kun palkit aukeavat, juokse ripeästi niiden läpi. Jatka taas matkaasi käytävää pitkin ja tulet taas kiinni lyövien isompien palkkien luokse. Näiden ohi et pääsekään pelkällä juoksemisella, mutta palkkien välissä on kaksi tasoa, joissa pistäessäsi Laran kyykkyyn, palkit eivät osu häneen. Heti kun palkit aukeavat, siirry siis nopeasti ensimmäiselle tasolle ja kyykisty. Kun palkit taas aukeavat, siirry seuraavalle ja kyykisty jälleen. Palkkien auetessa uudestaan, jatka matkaasi niiden ohi ja tulet seuraavan huoneen suulle.
– Checkpoint –
YLÖSALAINEN OBELISKI 2
Tulet jälleen edellistä muistuttavaan korkeaan huoneeseen, jonka päädyssä olevasta ikkuna-aukosta paistaa auringonsäde ja katossa roikkuu ylösalainen obeliski. Ikkuna-aukon alla on vipu, mutta siitä ei ole vielä mitään hyötyä. Tehtäväsi on taas nostaa neljä huoneen alaosassa olevaa obeliskia, joten pudottaudu alas veteen. Huoneen alaosassa, jos käännyt kalterilla suljettua ovea päin, vasemmassa nurkassa pohjassa on Small Medipack. Nouse sitten vedestä matalalle vedessä olevalle tasolle. Tason päällä näet tumman rikkinäisen laatan. Seiso sen päällä ja käänny katsomaan kohti seinässä olevaa koristeellista pitkää laattaa, jossa on aukkoja.

Hyppää tästä kohti aukkoa ja Lara tarttuu siihen kiinni, jolloin laatta, joka on jälleen eräänlainen mekanismi, lähtee rullaamaan alaspäin. Hyppelehdi taas aukkoja pitkin niin ylös mekanismissa kuin mahdollista. Kun kaksi mekaanista pillerinpyörittäjää napsahtaa mekanismin päässä olevan valkean nappulan ympärille, se pysähtyy ja nostaa ensimmäisen obeliskin ylös ja näet, että kalterioven yläpuolelta työntyy esiin taso.
Taaksesi on siis noussut korkea obeliski, jonka kyljessä on kiipeilyreunoja. Hyppää siis taaksepäin ja Lara tarttuu reunaan. Kiipeä reunoja pitkin obeliskin yläpäähän, missä hyppää takanasi olevalle tasolle. Hyppää oikealla olevaan kiipeilyreunaan ja siitä seuraavaan koristeelliseen laattaan, jossa on samanlainen mekanismi kuin äskeisessä, joten käytä samaa taktiikkaa. Tämän pysähtyessä seuraava obeliski nousee ylös ja kalterioven päällä oleva taso liukuu yhä enemmän esiin seinästä.
Pudottaudu veteen ja palaa vedessä olevalle tasolle ja nouse ensimmäisen obeliskin reunoja pitkin ylös. Hyppää ylimmällä reunalla taas takanasi olevalle tasolle, mutta nyt hyppääkin vasemmalla olevaan kiipeilyreunaan. Hyppää tästä tikkaille. Vasemmalla puolellasi näet neljä keppiä, jotka painuvat alas Laran painosta, kun hyppäät niille. Hypi siis nopeasti (eli älä taaskaan jää suotta pyörimään niihin) niitä pitkin toisella seinustalla olevalle kiipeilyreunalle. Pudottaudu tästä alempaan reunaan ja hyppää vieressäsi olevan tutun mekanismin aukkoon ja kiipeä taas mekanismin ylimpään mahdolliseen kohtaan. Kun mekanismi pysähtyy, olet jälleen nostanut yhden obeliskin ylös ja taso kalterioven päällä on pidentynyt.
Hypi taaksesi nousseen obeliskin kyljessä olevia reunoja pitkin obeliskin yläpäähän ja kierrä ylintä reunaa kohti huoneen keskellä olevaa - jo melko pitkäksi muodostunutta – tasoa kohti. Kiipeä tasolle ja suunnista sen vastakkaiseen päähän, jossa on viimeinen nostamaton obeliski. Näet oikealla seinässä kultaisen renkaan. Hyppää ja heitä siis grapple siihen ja seinäkävele seuraavalla seinustalla olevaan kiipeilyreunaan. Loikkaa siitä oikealle ja Lara tarrautuu viimeisen mekanismin aukkoon. Kun viimeinenkin mekanismi pysähtyy, huoneen keskellä oleva taso pitkittyy sillaksi vastakkaisella seinustalla olevalle ovelle ja kamera keskittyy huoneen yläosassa olevaan vipuun.
Hyppää siis jälleen takanasi olevan obeliskin reunaan ja nouse ylintä reunaa pitkin huoneen poikki kulkevalle sillalle. Juokse sen päähän kohti ovea. Nyt sinun tulee palata huoneen yläosaan vetämään vipua, joten hypi oikealla olevia keppejä pitkin tikkaille. Nouse niiden päähän ja hyppää seuraaville tikkaille. Ja niiden päätyttyä siirry taas viereisille tikkaille. Tikkaiden päättyessä tyystin huoneen yläosassa, hyppää vasemmalla olevaan kiipeilyreunaan ja siirry seuraavaa kiipeilyreunaa pitkin takaisin tasolle, jonne tulit alun perin huoneeseen astuessasi. Suunnista nyt aiemmin näkemäsi vivun luokse ja vedä siitä. Tämä laskee huoneen katossa ylösalaisin riippuvan obeliskin alemmas, niin että auringonvalo osuu sen kärkeen. Tästä säde sinkoutuu neljään nostamaasi obeliskiin muodostaen pyramidi-kuvion, jolloin alhaalla sillan päässä oleva ovi aukeaa.
– Checkpoint –
Nyt sinun on palattava huoneen alaosaan ja mentävä ovesta, joten pudottaudu taas alas veteen. Nouse vedessä olevalle tasolle ja kiipeä ensimmäisen nostamasi obeliskin kiipeilyreunoja pitkin ylös. Hyppää takanasi olevalle pienelle tasolle, josta jatka vasemmalla olevalle kiipeilyreunalle. Tästä hyppää tikapuille ja kiipeä niitä sen verran ylemmäs, että olet seuraavien tikapuiden alkamispaikan kohdalla. Siirry tässä siis viereisille tikapuille. Huomaat olevasi samalla tasolla auenneen oven yläreunan kanssa, joten hyppää oven yläreunaa kohti ja Lara tarttuu siihen kiinni.
Pudottaudu alas sillalle oviaukon kohdalla ja mene ovesta. Ovi rämähtää taas pahaenteisesti kiinni takanasi, joten varaudu ampumaan huoneen nurkasta hyökkäävä muumio. Kun muumio on historiaa, poimi huoneen keskellä olevalta jalustalta TOINEN ANKH KEY, jolloin äskettäin sulkeutunut ovi takaisin obeliskihuoneeseen aukeaa ja kaltereilla suljettu ovi samaisessa huoneessa liukuu myöskin auki. Palaa huoneeseen, pudottaudu veteen ja mene sisään auenneesta oviaukosta. Jatka käytävää pitkin ja palaat jälleen takaisin Sfinksisaliin.
SFINKSISSÄ OLEVA OVI
Täällä pärähtää soimaan Egyptin teemamusiikki, joten vastaasi hyökkää kaksi muumiokentauria: ammu ne. Nyt nouse ylös sfinksin etupuolella olevia portaita pitkin sfinksissä olevan oven luokse. Aseta molemmat löytämäsi Ankh Keyt niille varattuihin koloihin oven molemmille puolin ja ovi aukeaa.
– Checkpoint –
Mene sisään oviaukosta. Näet käytävässä pallon, jota Lara voi työntää, mutta siitä ei ole yhtään mitään hyötyä, joten voit jättää sen rauhaan. Vastaasi tulee kaksi rottaa, joten ammu ne. Kun jatkat käytävää pitkin, vastaasi tulee pian kaksi seuraavaa rottaa. Jatkaessasi kulkuasi, käytävässä tulee kaiken kaikkiaan vielä 4 rottaa lisää ja käytävästä löytyy myös Shotgun Ammo. Kun saavut oviaukolle, oven vasemmalla puolen on myös Small Medipack.
– Checkpoint –
ANUBIS JA HORUS PATSASHUONE
Huomaat tulleesi valtavaan huoneeseen, jossa alapuolellasi on kaksi suurta patsasta, jotka esittävät egyptiläisiä jumalia, Anubista (koirapäinen jumala) ja Horusta (haukkapäinen jumala) ja ne ovat melkein kokonaan vedenpinnan alla. Näet patsaiden yläpuolella sisäänkäynnin, mutta tehtäväsi ei ole niin helppo kuin miltä se näyttää, et nimittäin voi suoraan päästä sisäänkäynnille, koska vesiraja on liian alhaalla.
Hyppää alas veteen. Ui kahden patsaan väliin ja sukella päädyssä aivan pohjalle, jossa vedä seinällä olevaa vipua. Tämä laskee vedenpintaa niin, että se jää vain vähän vetämäsi vivun yläpuolelle. Ui kohti huoneen keskiosaa ja nouse Anubiksen (=vivusta katsottuna oikealla puolen olevan patsaan) jalustalle. Huomaat sen seinän viereisessä jalassa kiipeilyreunan, joten nouse reunoja pitkin ylemmäs. Hyppää sitten takanasi olevan keppiin, joka jälleen painuu alas Laran painosta jos et ole nopea, kautta seuraavaan reunaan. Kierrä reunaa pitkin Anubiksen jalan ympäri. Huomaa edessäsi olevalla pitkällä seinällä kultainen rengas: joten heitä taas grapple ja seinäkävele päästäksesi päädyssä olevaan reunaan. Hyppää reunalta yllä oleviin tikkaisiin, joiden päädyssä hyppää takanasi olevaan kiipeilyreunaan. Nouse ylempään reunaan ja liiku seuraavia reunoja pitkin, kunnes patsaan käsien tasolle ja näet maassa 4 pillerinpyörittäjän kuvaa.
PILLERINPYÖRITTÄJÄPUZZLE
Maassa 4 pillerinpyörittäjän kuvaa näyttää, missä asennossa seinällä olevien mekaanisten pillerinpyörittäjien tulisi olla, jotta niiden yläpuolella oleva kalteriovi aukeaisi. Ota siis pillerinpyörittäjät kohteeksi yksitellen ja ammu ne maassa olevan esimerkin mukaiseen asentoon. Kun ne ovat oikeassa asennossa, kalteriovi aukeaa paljastaen vivun.
Tästä eteenpäin huoneen läpäisy voidaankin suorittaa kahdella eri tavalla, joko pidemmän kaavan mukaan tai nopeamman oikotien mukaan, joka helpottaa erityisesti Time Trialin suorittajia, sekä myös Relicin hakemista. Voit valita itse, kumman reitin näet paremmaksi, sillä selitän molemmat.
[Oikoreitti: Huomautan, että tästä reitistä kaikki kiitos kuuluu tombraiderchronicles.com-sivustolle, en olisi itse edes älynnyt tällaista. Eli jos haluat käyttää tätä oikoreittiä, älä vedä äsken paljastuneesta vivusta. Sen sijaan kiipeä tikkaille pillerinpyörittäjäpuzzlen oikealle puolen ja hyppää tikkaiden päässä oikealla olevaan kiipeilyreunaan. Roiku vain pari pykälää eteenpäin, niin että olet ylempänä olevan kiipeilyreunan alkureunan kohdalla.
Hyppää tästä taaksepäin, niin päädyt Horuksen patsaan käden päälle. Täältä löydät seuraavan pillerinpyörittäjäpuzzlen. Ammu vasemmalta ylhäältä ensimmäistä pillerinpyörittäjää kahdesti ja ylhäältä toista oikeassa reunassa olevaa neljästi. Älä ammu vasenta alinta pillerinpyörittäjää lainkaan ja oikealta alinta ammu kahdesti. Tämä aukaisee luukun pillerinpyörittäjien yläpuolella, mistä paljastuu jälleen vipu. Älä vedä vielä tästäkään vivusta, vaan käänny kohti Horus-patsaan jalkoja ja pudottaudu alemmalle tasolle. Pudottaudu tästä vasemmassa jalassa olevaan kiipeilyreunaan ja liiku kohti seinässä näkemääsi Ankh-symbolia. Hyppää siihen ja se painuu alas avaten oven Horus-patsaan pään vieressä, joka johtaa Relicin luokse. Nyt palaa takaisin ensimmäisen patsaan luokse ja kiipeä takaisin ensimmäisen pillerinpyörittäjäpuzzlen luokse. Palaa oikoreittiä vielä kerran Horuksen patsaan luokse ja vedä nyt toisen pillerinpyörittäjäpuzzlen päällä olevasta vivusta. Tällöin vedenpinta nousee jälleen. Ui jälleen takaisin Anubiksen patsaan luokse ja mene sisään ensimmäisen pillerinpyörittäjäpuzzlen takana olevan vivun yläpuolella olevasta aukosta. – Checkpoint – Tulet pieneen huoneeseen. Hyppää oikealla seinällä olevaan pillerinpyörittäjämekanismiin, josta hyppää äkkiä ylempään reunaan ja sitten takanasi olevia alas painuvia keppejä pitkin vastakkaisella seinustalla olevalle reunalle ja mene siellä olevasta aukosta ulos huoneesta. Nouse oikealla puolen olevia kiipeilyreunoja pitkin ylös ja hyppää takaperin patsaan päällä olevalle tasolle. Jatka tasoa eteenpäin kohti Ankh-symbolia ja hyppää siihen, jolloin huone täyttyy kokonaan vedellä. Jos et halua hakea Reliciä, ui pintaan ja nouse oviaukon luona ylös. Jos haluat Relicin, ui Horuksen pään taakse ja sukella seinän ja patsaan välissä olevasta oviaukosta, siitä jonka aukaisit aiemmin, sisään ja poimi Relic, Horus Idol ja ui pintaan ja mene sisään patsaiden päällä olevasta oviaukosta.]
PIDEMPI REITTI PATSAIDEN PÄÄLLE
Kiipeä vivun luokse ja vedä siitä. Tällöin huoneessa olevan vedenpinta alkaa taas nousta ja vähän patsaiden polvien alapuolelle asti.
– Checkpoint –
Pudottaudu takaisin pillerinpyörittäjäpuzzlen luokse ja kiipeä oikealla olevia tikkaita pitkin ylös. Hyppää tikkaiden yläpäässä oikealla olevaan kiipeilyreunaan ja kierrä sitä pitkin. Sen päädyssä hyppää ylempään reunaan ja jatka oikealla olevia reunoja pitkin, kunnes takanasi on keppi. Hyppää keppiin ja loikkaa toisessa patsaassa olevaan reunaan. Hyppää tästä Ankh (”elämän avain”)-symboliin, jonka näet oikealla puolellasi. Symboli painuu alas Laran painosta ja aukaisee kaltereilla suljetun portin Horuksen patsaassa. Portti on kuitenkin ajastettu, joten pudottaudu kiireesti veteen ja ui portin läpi ennen kuin se sulkeutuu. Jos portti ehtii sulkeutua, sinun on palattava samaa reittiä takaisin Ankh-symbolin luokse. Uituasi portin läpi, näet pohjassa tutun näköiset pillerinpyörittäjiä esittävät laatat. Nämä laatat näyttävät seuraavan pillerinpyörittäjäpuzzlen ratkaisun. Ui pintaan ja kiipeä ylös, niin olet Horus-patsaan etupuolella ja edessäsi on seuraava pillerinpyörittäjäpuzzle.
Relicin luokse johtavan oven avaaminen: Jos olet halukas hakemaan Relicin, sinun on tässä vaiheessa aukaistava ovi, joka johtaa Relicin luokse, jotta voit noutaa sen huoneen lopussa. Katso siis Horuksen polvien kohdalle ja näet siellä hieroglyfein koristellun liikutettavan laatikon. Mene laatikon luokse ja työnnä se reunan yli veteen. Ui nyt takaisin kahden patsaan väliin, missä on vipu, jota käytit heti ensimmäisenä kun tulit huoneeseen. Vedä siis tästä vivusta uudelleen ja huoneen vedentaso laskee jälleen. Mene nyt takaisin Horuksen patsaan luokse ja huomaat äskettäin alas työntämäsi laatikon olevan nyt kuivalla maalla. Työnnä laatikko ajastetun kaltereilla suljetun oven alle ja siirry nyt Anubiksen patsaan luokse. Kiipeä tuttu reitti takaisin ylös Ankh-symbolin luokse, joka aukaisee taas ajastetun portin. Pudottaudu heti alas veteen kun symboli painuu alas ja ui ripeästi Horuksen jalustalle, jossa nouse ylös ja kiipeä portin eteen työntämäsi laatikon päälle ja mene nopeasti portin läpi ennen kuin se sulkeutuu. Kiipeä sitten ylös seinällä olevia kiipeilyreunoja käyttäen ja pudottaudu taas Horuksen polvien kohdalle, josta aiemmin työnsit laatikon alas. Pudottaudu roikkumaan reunalle ja pudottaudu sitten oikealle polvessa olevaan kiipeilyreunaan. Kierrä oikealle ja hyppää edessäsi olevaan Ankh-symboliin. Kun se painuu alas, ovi Relicin luokse aukeaa. Nyt palaa taas Anubiksen patsaan luokse ja tuttua reittiä pillerinpyörittäjäpuzzlen luokse. Vedä puzzlen yläpuolella olevasta vivusta, niin vesiraja nousee taas patsaiden polvien tasolle.
– Checkpoint – Sitten jatka taas samaa reittiä ylhäällä olevan Ankh-symbolin luokse, joka aukaisee ajastetun portin Horus-patsaassa ja ui jälleen nopeasti ajastetun portin läpi.
TOINEN PILLERINPYÖRITTÄJÄPUZZLE
Tämä puzzle toimii samalla tavoin kuin aiempikin, eli tarkoituksesi on ampua pillerinpyörittäjät oikeaan asentoon, jotta lukittu portti aukeaa. Ammu vasemmalta ylhäältä ensimmäistä pillerinpyörittäjää kahdesti ja ylhäältä toista oikeassa reunassa olevaa neljästi. Älä ammu vasenta alinta pillerinpyörittäjää lainkaan ja oikealta alinta ammu kahdesti (oikea järjestys näkyy myös kuvasta). Nyt portti pillerinpyörittäjien yläpuolella aukeaa. Kiipeä siellä olevan vivun luokse ja vedä siitä. Nyt huoneen vesiraja nousee patsaiden rintakehän kohdalle ja näin ollen myös tämä pieni huone, jossa olet, täyttyy vedellä, joten ui ulos ja nouse pintaan. Ui Anubiksen patsaan luokse ja sukella patsaassa olevaan oviaukkoon, jossa on vipu, mitä olet vetänyt aiemmin. Nouse pintaan huoneen katossa ja nouse siellä olevalle tasolle.
– Checkpoint –
Hyppää oikealla seinustalla olevaan pillerinpyörittäjämekanismiin ja siitä ylempänä olevaan kiipeilyreunaan. Reunasta loikkaa takanasi olevaan keppiin (joka painuu taas alas Laran painosta josset ole nopea) ja siitä taas seuraavaan keppiin, mikä sekin painuu alas, jos viivyttelet. Kepistä hyppää edessäsi olevaan kiipeilyreunaan ja kierrä oviaukolle. Mentyäsi oviaukosta, nouse oikealla olevaan kiipeilyreunaan ja jatka kiipeilyreunoja pitkin ylös tasolle. Olet nyt Anubis-patsaan pään päällä. Jatka kohti Horuksen patsasta ja näet patsaiden välissä Ankh-symbolin.
Relicin hakeminen: Relicin voi periaatteessa hakea myös painettuasi Ankh-symbolin alas, mikä nostaa jälleen huoneen vesirajaa, mutta on helpompaa, jos haet sen ennen kuin nostat vesitasoa, koska jossei sinulla ole käytössäsi huijauskoodeja, Lara saattaa hukkua Relicin hakumatkalla ellet ole tarpeeksi nopea. Älä siis välitä vielä Ankh-symbolista, vaan hyppää sen ohi Horuksen patsaan reunalle. Kävele eteenpäin ja Horuksen pään luona näet seinässä kiipeilyreunoja. Kapua reunoja pitkin alas ja tulet oven luokse, jonka aukaisit aiemmin. Mentyäsi ovesta, hae pienen huoneen päädystä Relic: Horus Idol. Palaa sitten samaa reittiä takaisin Ankh-symbolin luokse.
Hyppää Ankh-symboliin ja se painuu alas Laran painosta, jolloin huoneen vesitaso nousee huippuunsa. Ui pintaan ja nouse oviaukon edessä olevalle tasolle. Jatka käytävää pitkin eteenpäin ja tulet huoneeseen, jossa on monta korkeaa pylvästä.
– Checkpoint –
PYLVÄSHUONE
Vastaasi hyökkää kaksi muumiokentauria ja kaksi muumiota, joten ammu ne. Huoneen päädyssä on suljettu ovi, joka sinun on tarkoitus saada auki asettamalla oven molemmin puolin kaksi Scionin palasta, jotka Lara on tähän mennessä löytänyt.
Tartu tulo-ovestasi katsoen oikealla ensimmäisenä olevan punertavan pylvään halkeamaan. Nouse halkeamia ylöspäin ja hyppää toiseksi ylimmästä halkeamasta seuraavaan punertavaan pylvääseen. Nouse halkeamia ylöspäin ja huomaa kultainen rengas pylväskäytävän katossa. Hyppää kohti rengasta, heitä grapple ja keinu kohti käytävän vasemmalla puolen, toiseksi lukittua ovea lähimpänä, olevaa punertavaa pylvästä ja hyppää kiinni siinä olevaan halkeamaan. Kierrä halkeamaa pylvään toiselle puolen ja hyppää lukittua ovea lähimpänä olevan pylvään halkeamaan.
Artifact 2/2: Kiipeä toiseksi ylimpään halkeamaan ja hyppää siitä sinertävän pylvään halkeamaan. Kierrä halkeamaa ja nouse ylimpään halkeamaan, josta hyppää takanasi olevalle tasolle seinässä. Poimi tasolta Artifact 2/2. Älä pudottaudu maahan, vaan palaa takaisin äskeisen punertavan pylvään reunaan.
Nouse pylvään ylimpään halkeamaan ja hyppää sen reunasta lukitun oven viereiselle tasolle. Laita tasolla olevaan aukkoon SCION OF QUALOPEC ja osa lukitun oven kaltereista vetäytyy pois.
– Checkpoint –
Pudottaudu alas ja palaa sisääntulo-oviaukkosi luokse. Nouse jälleen ensimmäisen punertavan pylvään halkeamaan ja hyppää sen toiseksi ylimmästä halkeamasta seuraavaan punertavaan pylvääseen. Nouse pylvään ylimpään reunaan ja hyppää takanasi olevan sinertävän pylvään halkeamaan. Kierrä ylintä halkeamaa pitkin. Edessäsi seinällä on kultainen rengas, joten hyppää ja heitä grapple siihen. Seinäkävele ja käännä kamera Laran taakse. Kun Lara tulee seuraavan sinertävän pylvään kohdalle, paina hyppy ja alaspäin - painiketta, niin Lara tarttuu pylväässä olevaan halkeamaan. Kierrä tätä halkeamaa pylvään toiselle puolen ja hyppää viimeisen sinertävän pylvään halkeamaan. Hyppää pylvään ylimmästä halkeamasta punertavan pylvään halkeamaan. Kierrä sitten halkeamia niin, että takanasi on lukitun oven viereinen taso. Hyppää tasolle ja aseta SCION OF TIHOCAN tasolla olevaan koloon. Tämä aukaisee viimeisetkin kalterit viereisestä ovesta.
– Checkpoint –
Mene auenneen oven läpi ja tulet huoneeseen, jonka keskellä on jalusta ja sinne johtavat portaat. Kävele kohti jalustalla olevaa Scionin palasta.
Lara tulee Scionin palasen luokse. Kun hän tarttuu siihen, huone alkaa täristä. Lara syöksyy huoneen reunassa aukeavan oven läpi ja tulee ulos kielekkeelle. Hengästyneenä hän yhdistää Scionin palaset toisiinsa ja näkee näyn.
Kaksi hallitsijaa, Tihocan ja Qualopec, käskevät naista puolustamaan tekojaan. Nainen vastaa Atlantiksen olevan raunio ja jotta seitsemäs aika voisi alkaa, kaikki on poltettava. Tihocan on vihainen naisen käytettyä Scioniaan toisia hallitsijoita vastaan ja hän rankaisee tätä erottamalla hänet pyhästä kolmikosta ja tuomitsemalla hänet ikuiseen häpeään. Nainen kiroaa ja uhkailee kahta hallitsijaa.
Kun näky loppuu, Natla seisoo Laran vieressä ja ottaa Scionin hänen käsistään. Juuri kun Lara aikoo vetää aseensa esiin, Natlan henkivartija Kold tarttuu häneen takaapäin ja Natlan kaksi muuta palkallista Larson ja Kid ottavat hänen aseensa. Yllättäen Lara ymmärtää, että Natla on Atlantiksen kuningatar ja Scion sisältää sen historian. Natla vastaa, että Scion sisältää paljon enemmänkin: kaiken muinaisen tiedon, mitä Lara ei voisi kuvitella edes olevan olemassa. Lara kysyy, mikä seitsemäs aika on. Natla astuu lähemmäs ja vastaa haastaen, kuinka pitkälle Lara on valmis menemään ottaakseen siitä selvää ja epäilee, että tuskin tarpeeksi pitkälle. Sitten hän kääntää selkänsä ja käskee miehiensä tappaa Laran, koska heillä on töitä tehtävänään. Kid on innoissaan, mutta Kold vetää veitsensä esiin tappaakseen Laran yksin.
Sitten seuraa interaktiivinen video, jossa sinun on paineltava ruudulle ilmestyviä nappeja pelastaaksesi Laran Koldin veitsen iskulta ja Kidin ja Larsonin luodeilta.
Kun Lara pelastuu, hän hyppää alas kielekkeeltä veteen. Noustessaan pintaan, hän huomaa auton lähtevän. Hän nousee vedestä ja hyppää moottoripyöränsä selkään. Hän yrittää tavoittaa auton, mutta huomaa Natlan ja tämän miehien ehtineen jo veneeseen. Lara näyttää päättäväiseltä ja kiihdyttää vauhtia moottoripyörällään, kunnes hyppää pyörän selästä heittäen grapplen veneen reunaan. Noustessaan veneen kannelle, Lara aukaisee siellä olevan luukun piiloutuakseen.
___________________________________________________________________________________________________________
Kirjoittaja: Lumikeiju
(C) TOMB RAIDER ATLANTIS 2003-2008 / EI KOPIOINTIA / SIVU ON TULOSTUSYSTÄVÄLLINEN.